keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Vaateseuranta suunnitteilla.

Arkijärki-blogissa pidettiin viime vuosi vaatekirjanpitoa ja tänä vuonna aiotaan ostolakkoilla. Mä en suunnittele vaatteidenostolakkoa, koska mulla on vaatepuutelistalla monta sellaista asiaa, jotka on pitänyt ostaa jo useamman vuoden ajan. Mutta ajattelin, että yrittäisin jaksaa ja muistaa tämän vuoden ajan kirjata muistiin tulevat ja lähtevät vaatteet, tulevat tietysti hintoineen. Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, paljonko mulla vuodessa menee rahaa vaatteisiin. 

Mulla on nimittäin sellainen (harha?)kuvitelma, että en käytä kovin paljon rahaa vaatteisiin, ja etten ylipäätään osta kovin paljon vaatteita. No, en usko, että oikeasti käytän vaatteisiin niin paljon rahaa kuin keskivertosuomalainen (1600€! Aivan järjettömästi!), mutta todennäköisesti käytän kuitenkin enemmän kuin kuvittelen käyttäväni...

Tältä vaatepuutelista näyttää nyt:
  • Syyslenkkarit. Mulla on erikseen syys- ja kesälenkkarit, koska keväisin/syksyisin haluan, että kenkiin mahtuu villasukka. Nykyisen lenkkarit on ostettu joskus ennen nuorimman lapsen syntymää (eli ennen vuotta 2013) ja ne on olleet jo aika pitkään aika rähjäiset. Nyt levisivät kantapäästä. Eli pakko olisi löytää uudet...
  • Punainen pitkähihainen tai puolihihainen perustrikoopusero. Mulla on yksi, jota olen käyttänyt (viimeiset kymmenen vuotta) ihan hirveästi, ja haluaisin löytää sen tilalle uuden. Just sopivaa punaisen sävyä, kiitos :)
  • Lyhythelmainen talvineuletakki. Mulla on pari pitkää paksua neuletakkia, mutta haluaisin myös yhden lyhythelmaisen. Neuletakki on kivempi ja kätevämpi töissä ja mekkojen kanssa, kuin neulepusero. Tämän voisin myös itse tehdä, jos vaan ehtisin...
  • Toppatakki. Mulla on talvella käytössä villakangastakki (lähinnä työkäytössä tai muuten siistimmissä asioissa) ja toppatakki (lasten kanssa pihalla puuhatessa). Nykyinen toppatakki on ostettu alennusmyynnistä kun esikoinen oli vauva (eli 8 vuotta sitten) ja se on ollut aika rähjä jo useamman vuoden. En vaan ole löytänyt mieleistäni.
  • Kaksi välikausitakkia. Näiden kanssa on sama juttu kuin talvitakkien kanssa, mulla on yksi siistimpi ja toinen, mikä saakin mennä kuraiseksi pihahommissa. Viime syksynä molemmat levisivät. Siistimmästä hajosi sivusauma, enkä saa sitä siististi korjattua, pihatakista levisi muistaakseni vetskari. Nääkin oli molemmat ostettu jo 5-6 vuotta sitten, eli ihan hyvin palvelleita olivat. Ärsyttää, kun on pakko ostaa uudet. Inhoan takkien ja kenkien ostamista (mikä selittää paljon sitä, että tällä puutelistalla takki- ja kenkäosastoa on niin paljon. Täällä ne on roikkunu jo monta vuotta)
  • Hameen kanssa sopivat talvikengät. Etsitty vuodesta 2013 lähtien, mutta en ole vielä löytänyt sellaisia, joista tykkään, jotka sopii budjettiin ja jotka on tarpeeksi kapeat mun rimppakintuille.
  • Collegehousut tai muut vastaavat kotiolohousut. On alkanut kyllästyttää olla aina farkuissa.
  • Pari t-paitaa tai jotain siistiä lyhythihaista yläosaa töihin. Viime keväänä oli pulma, kun tuntui, että oli vaan toppeja, jotka ei ihan täyttäneet mun työvaate-vaatimuksia. (Lue: olivat joko kulahtaneita tai liian avokaulaisia. En halua, että oppilaat näkee mun kaula-aukosta sisään)
  • Keskikokoinen olkalaukku. Edellinen mokoma ei kestänyt kuin vuoden, kun vetoketju levisi ihan täysin. Tää olis kyllä pakko löytää. Mulla on 4 käsi-/olkalaukkua. Yksi työlaukku, missä työjutut saa olla aina. Vapaa-ajan käyttöön yksi iso (kun ollaan vaikka lasten kanssa jossain), yksi keskikokoinen (paitsi, että nyt ei ole) ja yksi pieni juhliin. Niin ja yksi miehen vanhasta villapuserosta ommeltu pienehkö kassi, mutta sitä ei saa mitenkään kiinni, eli voi käyttää aika rajallisesti.
Joo lista on pitkä. Ja jos yhtään tunnen itseäni, niin suurin osa noista ulkovaateasioista on listalla vielä vuoden vaihtuessa. Inhoan kenkien ja takkien ostamista, kun ne on niin kalliita ja sitten niitä pitäisi jaksaa käyttää iät ajat joka päivä. Eli niistä pitäisi todella tykätä. Ja oon nirso. 

Todennäköisesti tulen tänä(kin) vuonna ostamaan puseroita ja mekkoja. Ja kankaita, joista ompelen lisää puseroita ja mekkoja. :D 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jaa toki ajatuksesi!